Pihtiputaan väliaikainen lajitteluasemapalvelu
Vuodesta 2021 alkaen on yhtiö käynyt neuvotteluja kunnan edustajien kanssa lajitteluaseman tonttialueen ostamiseksi. Nyt kunta on päässyt asiassa eteenpäin. Tonttialueen myyntipäätös Arvolan alueelta on kunnassa tehty. Sammakkokangas ja Pihtiputaan kunta ovat 12.6.2023 solmineet alueesta sopimuksen, jolla yhtiö pääsee hakemaan rakennus- ja ympäristölupaa. Sammakkokankaan tavoite on rakennuttaa kustannuksellaan alueelle ajanmukaisen lajitteluasema välittömästi rakennusluvan saatua lainvoiman. Rakennustöiden kestoksi arvioidaan 6 kuukautta.
Ennen pysyvän lajitteluaseman valmistumista Pihtiputaalla toimivat seuraavat jätteen vastaanottopalvelut. Lisäksi muistutamme, että yhtiön muut toimipisteet ovat myös pihtiputaalaisten käytettävissä. Lähimmät asemat ovat Viitasaaren ja Kinnulan asemat.
Sähkölaitteiden, metallin, kestopuun, rakennus- ja suursiivousjäte
- Vastaanotto torstai klo 14 – 17 osoitteessa Katajaharjuntie 1 (rekkaparkki).
- Kohteeseen voi viedä 6.7.2023 ainoastaan sähkölaiteromua. 13.7.2023 alkaen vastaanotettavien jätteiden määrä laajenee, kun asemalla aloitetaan vastaanottamaan myös metallia, kestopuuta, rakennus- ja suursiivousjätettä.
- Väliakaiselle asemalle voi viedä pienkuormia max 3m3.
- Sähkölaitteet ja metalli vastaanotetaan maksutta.
- Kestopuusta, rakennus- ja suursiivousjätteestä menee vastaanottomaksu tilavuusperusteisesti lajitteluasema hinnaston mukaisesti.
- Asemalla ei vastaanoteta vaarallisia jätteitä (ongelmajätteitä), tiiliä, betonia, haravointijätettä tai risuja. Lähin paikka, johon näitä jätteitä voi toimittaa sijaitsee Viitasaarella osoitteessa Vaarinvuorentie 77 (auki ma ja ti klo 10-16 ja ke klo 10-18).
- Lisätietoa muista yhtiön asemista löydät täältä.
Lääkejäte
- Sammakkokangas on sopinut Pihtiputaan apteekin kanssa lääkejätteen vastaanotosta. Vanhentuneet lääkkeet voi siis palauttaa apteekkiin sen aukioloaikoina.
Poistotekstiili
- Sammakkokangas on sopinut yhteistyöstä KirppisAsema Oy:n kanssa. Poistotekstiiliä voi toimittaa Keskustie 4 osoitteessa sijaitsevalle kirppikselle sen aukioloaikana. Poistotekstiilin lajitteluohjeen löydät täältä.