-

Palvelutehtävät Viitasaarella ja Pihtiputaalla

Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta ovat siirtäneet 1.1.2023 alkaen jätelain mukaiset palvelutehtävät kuntien omistaman jäteyhtiön eli Sammakkokangas Oy:n järjestettäväksi. Vuoden 2022 loppuun saakka tehtävä oli jaettuna sekä kunnille että yhtiölle. Jätelain tarkoittamana jätehuollon viranomaisena toimii Sydän-Suomen jätelautakunta.  

Palvelutehtäviin (neuvonta, aluekeräyspisteet, laskutus) liittyvät yhteydenotot: 

Jätehuollon palvelutehtävistä eli jätehuollon käytännön järjestelyistä vastaa 1.1.2023 alkaen Sammakkokangas Oy. Yhtiö hoitaa myös jätehuollon asiakaslaskutusta. Ainoana poikkeuksena ovat vakituisten ja vapaa-ajan kiinteistöjen omien jäteastioiden tyhjennykset, joista vastaa edelleen se yritys, jolta tyhjennys on tilattu. 

 

Viranomaistoimintaan (laskutusperusteisiin, jätehuoltorekisteriin) liittyvät yhteydenotot: 

Laskutusperusteisiin, jätehuoltorekisteriin (esim. talouden koko, kimppa-astiat, poikkeamiset) ja muuhun viranomaistoimintaan liittyvän tiedon ylläpito sekä päätöksenteko tapahtuu Sydän-Suomen jätelautakunnassa. Esimerkiksi lomakkeet ja kompostointi-ilmoitukset tulee jättää viranomaiselle. 

Sydän-Suomen jätelautakunta, PL 13, 43101 Saarijärvi 

jatelautakunta@saarijarvi.fi 

050 3903 765 tai 044 4598 249 

https://saarijarvi.fi/asuminen-ja-ymparisto/jatehuolto

Lajitteluasemapalvelut

Löydät lisätietoa täältä.

Suursiivous- ja remonttijäte tempaus

Sammakkokangas järjestää Pihtiputaalla ja Viitasaarella huhtikuussa suursiivouksessa ja remontissa syntyvälle jätteelle kiertävän keräyksen. Keräys on tarkoitettu jätteelle, joka ei kokonsa tai laatunsa vuoksi sovellu kiinteistökohtaiseen sekajäteastiaan esimerkiksi huonekalut ja wc-istuimet.

  • Keräyksessä ei oteta vastaan tiili- ja betonijätettä, sähkö- ja elektroniikkaromua tai vaarallisia jätteitä.
    • Vaaralliset jätteet tulee toimittaa vaarallisten jätteiden mobiilikeräykseen, joita järjestetään Viitasaarella ja Pihtiputaalla maalis-, huhti- ja kesäkuussa.
  • Keräyksessä otetaan vastaan alle 3 m3 kuormia.
  • Kuorman maksu pankkikortilla tai laskulla
Keräyksen aikataulu ja sijainti

Ma 17.4. klo 12.00 – 18.00 Pihtipudas, Katajaharjuntie, Rekkaparkki

Ma 24.4. klo 12.00 – 18.00 Viitasaari, Urheilutien ja Simmarintien risteys

Hinnasto sis.alv.24%
Kuorman tilavuus Kotitaloudet Yritykset
alle 200 l  7,50 € -

alle 1 m3

12,00 €

18,00 €

alle 2 m3

18,00 €

25,51 €

alle 3 m3

 24,01 €

33,00 €

 

Lajitteluasemapalvelut Viitasaarella ja Pihtiputaalla

Sammakkokankaan ylläpitämä lajitteluasema Viitasaarella avautuu toukokuun puolivälissä. Lajitteluasemalla otetaan vastaan suursiivous- ja remonttijätteitä kuten huonekaluja, tiili- ja betonijätettä ja eristevillaa. Lajitteluasemalla otetaan vastaan myös sähkö- ja elektroniikkaromua sekä vaarallisia jätteitä. Lajitteluasemilla vastaanotettavista jätejakeista voit lukea tarkemmin täältä.

Pihtiputaan lajitteluaseman avautumisesta ei toistaiseksi ole tarkempaa tietoa ja tulevien keräystempauksien aikatauluista ilmoitetaan myöhemmin.

Aikaisemmin Viitasaaren ja Pihtiputaan vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille julkaistu tiedote jätehuollon palveluista löytyy täältä.

Vaarallisten jätteiden mobiilikeräys

Vaarallisten jätteiden mobiilikeräys järjestetään Viitasaarella ja Pihtiputaalla maalis- ja huhtikuussa

Kotitalouksien vaaralliset jätteet otetaan maksutta vastaan.

Keräysrekan aikataulu:

18.3.2023 lauantai

klo 10–12 Pihtipudas, Mustosentie/ Keskustie 6, Tahkonaukio

klo 13–15 Viitasaari, Kaupungintalon paikoitusalue, Keskitie 10

15.4.2023 lauantai

klo 10–12 Viitasaari, Kaupungintalon paikoitusalue, Keskitie 10

klo 13–15 Pihtipudas, Mustosentie/ Keskustie 6, Tahkonaukio

Keräykseen kelpaavat asumisessa syntyvät vaaralliset jätteet, kuten:

  • maalit, lakat, liuottimet
  • akut
  • öljy, öljynsuodattimet ja öljyiset jätteet
  • energiansäästölamput ja loisteputket
  • kasvinsuojeluaineet
  • emäksiset pesuaineet
  • painepakkaukset kuten spraymaalit
  • jarru- ja jäähdytinnesteet
  • uudenvuoden tinat

 

Huom! Tyhjät kanisterit kuuluvat sekajätteeseen. Jäteöljy max 30 l astioissa. Lääkejätteet apteekkiin. Paristot kaupoissa oleviin keräyslaatikoihin. Normaalit hehkulamput, perusrasvat, hoitoaineet ja shampoot sekajätteeseen.

Mobiilikeräys palvelee myös yritysasiakkaita, kun kyseessä on vähäinen määrä vaarallista jätettä esim. alle 10 maalipurkkia ja 20 l jäteöljyä. Yritysasiakkailta peritään maksu 33,0 € (sis.alv.24%) ja paikan päällä on korttimaksu mahdollisuus. Akut sekä loisteputket max. 30 kpl otetaan maksutta vastaan.

Lääkejätteet

Apteekit vastaanottavat lääkejätteitä normaalisti.

Sähkö- ja elektroniikkaromu eli SER

Sähkölaitteita myyvät liikkeet ovat velvollisia ottamaan vastaan rikkinäisiä laitteita.

Sammakkokankaan ylläpitämä Viitasaaren lajitteluasema avautuu toukokuun puolessa välissä, jonka jälkeen sähkö- ja elektroniikkaromua otetaan vastaan myös lajitteluasemalla.