TIEDOTE UURAINEN, tammikuu 2015

Tervetuloa Sammakkokangas Oy:n jätehuoltoasiakkaaksi! 

Uuraisten kunnasta tuli vuoden 2014 elokuussa Sammakkokangas Oy:n osakas. Yhtiön muita osakkaita ovat Saarijärven ja Viitasaaren kaupungit sekä Karstulan, Pihtiputaan, Kannonkosken, Kivijärven ja Kinnulan kunnat. Yhtiössä ei ole yksityistä omistusta. Sammakkokangas Oy on 100 prosenttisella kuntaomistuksella julkinen osakeyhtiö. Liiketoiminnan tulee olla kannattavaa, mutta yhtiö ei tavoittele voittoa.  Sammakkokangas Oy:n päätehtävä on hoitaa kunnan vastuulla olevia jätehuollon palvelutehtäviä, jotka on määritelty jätelaissa. Yhtiö pääpaikkana toimii Sammakkokankaan jätekeskus Saarijärvellä. Jätekeskuksen palvelut ovat myös Uuraisten asukkaiden ja yritysten käytettävissä. Jätekeskus on auki ma – ke ja pe kello 8 – 15:45 sekä to kello 10 – 18. Jätekeskus sijaitsee osoitteessa Kannonkoskentie 1134 (Saarijärvi).  

Osakkuuden myötä Uuraisten kunta on siirtänyt asumisen jätehuollon järjestämisen yhtiön tehtäväksi. Muutokset jätehuollossa tapahtuvat Uuraisten alueella vaiheittain. Muutokset vuonna 2015 on melko vähäisiä. Suurimmat muutokset ajoittuvat vuoden 2016 alkuun.  

Muutoksia jätehuollossa ja aikataulu

Uuraisten kunta on tehnyt vuonna 2013 päätöksen siirtyä kunnan järjestämään jätehuoltomalliin 2016 vuoden alussa. Tämä tarkoittaa jäteastioiden kuljetusreittien uudelleen suunnittelua ja kilpailutusta. On siis mahdollista, että nykyisissä jäteast ioita tyhjentävissä yrityksissä tapahtuu muutoksia. Myös tyhjennyspäivät ja rytmi saattavat muuttua. Kuljetukset kilpailutetaan 2015 ja uusien reittien ja ajosuunnitelmien mukaisesti jäteastioita aloitetaan tyhjentämään 2016 vuoden alussa. Kilpailutuksen tekee Sammakkokangas Oy ja Uuraisten kunta yhteistyössä.  

Sammakkokangas Oy lähettää jätehuoltolomakkeen täytettäväksi huhtikuussa 2015. Samalla Uuraisten alueen asukkaille annetaan tarkempaa lisätietoa jätehuollon muutoksista.  

Kannattaa seurata postia kevään aikana. Yhtiö jakaa jokaiseen kotitalouteen asiakaslehti SammakkoNewsin. Tässä lehdessä on kattavasti asiaa jätehuollosta. Myös yhtiön nettisivut osoitteessa www.sammakkokangas.fi tarjoaa ajankohtaista informaatiota.  

Jätetaksa 2015

Uuraisten kunnan vahvistama jätetaksa vuodelle 2015 löytyy nettisivujen kohdasta hinnasto. Sammakkokangas Oy hoitaa jo vuonna 2015 jätelaskutuksen. Näin ollen siis Uuraisten kunta ei lähetä enää jätelaskuja. Muutoksena jätetaksassa on otettu käyttöön ns. perusmaksu. Tällä perusmaksulla katetaan ekopisteiden hyötyjätehuolto, vaarallisten jätteiden (ennen käytettiin nimitystä ongelmajätteet) ja sähkölaitteiden keräily ja jäteneuvonta. Perusmaksu laskutetaan kesällä 2015. Kuljetusyritykset hoitavat laskutuksen jäteastioiden osalta.  

Lokalan jäteasema ja ekopisteiden kunnossapito

Sammakkokangas Oy on avannut Lokalaan (Häkintie 74b) jäteaseman, joka palvelee alueen asukkaita ja mökkiläisiä maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 14 – 18.  Sammakkokangas Oy vastaa ekopisteiden kunnossapidosta ja siisteydestä. Epäsiisteistä pisteistä voi ilmoittaa asiakaspalveluumme.