Äänekosken jätteenkuljetusjärjestelmä muuttuu 1.9.2020 alkaen

Taustaa

Sydän-Suomen jätelautakunta tarkasteli jätelain mukaisesti Äänekosken alueen jätteen kuljetuksen (pl. lietteet). Lautakunta päätyi toukokuussa 2018 siihen, että jätelain 37 §:n vaatimukset eivät kaikilta osin täyty, minkä vuoksi kiinteistön haltijan järjestelmällä ei voida jatkaa. Päätöksen yhteydessä lautakunta määritteli muutokseen reilun kahden vuoden siirtymäajan. Jätelautakunnan päätöksen mukaisesti Äänekosken alueella siirrytään 1.9.2020 kunnan kilpailuttamaan kuljetusmalliin. Kuljetusten kilpailutuksen hoitaa kuntien omistama jäteyhtiö Sammakkokangas Oy, joka tuottaa jätehuollon palvelutehtävät omistajakuntiensa lukuun. Sammakkokangas Oy:n osakaskunnissa suurimmassa osassa on ollut kunnan kilpailuttama kuljetusmalli käytössä vuosia. Jätelautakunta on tehnyt myös Petäjäveden kunnan osalta päätöksen kuljetusjärjestelmämuutoksesta. Petäjävesi liittyi yhtiön osakkaaksi vuoden myöhemmin kuin Äänekoski. Petäjävedellä kuljetusjärjestelmä muuttuu 1.9.2021.

Äänekosken kuljetukset jakautuivat kahdelle eri yrittäjälle

Sammakkokangas Oy julkaisi kuljetushankinnasta avoimen tarjouspyynnön Hilma julkiset hankinnat sivustolla. Tarjousten jättöaika päättyi 18.11.2019 klo 12. Äänekosken kaupungin alue on jaettu kahteen kuljetusalueeseen. Alueet on mitoitettu niin, että kuljetukset on mahdollista hoitaa yhdellä jäteautolla. Kilpailutuksen kohteena olivat seka- ja biojätteen, lasin, metallin ja kartongin kiinteistökohtainen jätteenkeräys ja kuljetus. Lisäksi voittanut kuljetusyritys hoitaa yhtiön ylläpitämien aluekeräyspisteiden tyhjennykset. Optiona pyydettiin tyhjennyshinnat myös muovipakkausten keräysastioille. Tällä ennakoitiin mahdollista kehitystä muovipakkausten keräyksessä. Kuljetuskausi on 1.9.2020 – 31.8.2024. Urakkaa on mahdollista jatkaa optiokaudella.

Kuljetukset jakautuvat kahdelle eri yritykselle. Toista aluetta tulee hoitamaan Ympäristönhuolto Kotilainen Oy ja toista Jätehuolto Laine Oy. Kyseiset urakoitsijat toimivat Sammakkokangas Oy:n aliurakoitsijoina.

Kuljetusjärjestelmän muuttumisen yhteydessä asukkaiden ei tarvitse itse irtisanoa jäteastiatyhjennyssopimusta vaan sopimukset päättyvät automaattisesti 31.8.2020 lautakunnan päätöksen johdosta. Sammakkokangas Oy aloittaa asukkaiden tiedottamisen kuljetusjärjestelmämuutoksen vaikutuksista keväällä 2020. Yhtiön päivittää asiaan liittyviä uutisia myös kotisivuille.

Miten kilpailutus vaikuttaa hintoihin?

Sammakkokangas Oy:n hoitamilla neljällä muulla kuntaurakka-alueella on käytössä astiatyhjennyshinnoissa tasataksa. Äänekosken alueella siirrytään kuljetusjärjestelmämuutoksen myötä tähän tasataksaan, jonka Sydän-Suomen jätelautakunta vahvistaa. Äänekosken alueen kuljetusten lisäksi uudelleen kilpailutukseen on tulossa lähiaikoina Uuraisten alue. Tämän ratkettua päästään arvioimaan astiakohtainen hintakehitys. Sammakkokangas Oy:n toimitusjohtaja Outi Ruuskan varovainen arvio on, että yhtiön hoitamilla kuntaurakka-alueilla tyhjennyshinnat tulevat laskemaan useamman prosentin. Äänekosken alueella astiatyhjennyshintojen muutos nykytasosta alaspäin on vieläkin suurempi, koska kiinteistöjen maksamat astiatyhjennyshinnat ovat nykyisellään yhtiön kuntaurakka-alueiden hintoja kalliimmat.